Akupunktion tie länsimaahan

Akupunktio on hoitomenetelmä, jota on käytetty perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä tuhansia vuosia. Kiinalainen lääketiede ja akupunktuuri tulivat Eurooppaan 1600-luvulla. Euroopassa ja USA:ssa akupunktio oli 1800–luvulla ylempien yhteiskuntapiirien käyttämä muodikas hoitomuoto. Anestesialääkärit lumoutuivat akupunktion hyvästä puudutustehosta ja tästä syystä akupunktio levisi koko länsimaiseen maailmaan 1960- ja 1970-lukujen aikana. Akupunktio on Suomessa ensimmäinen viralliseksi lääketieteelliseksi hoitomuodoksi hyväksytty hoitomenetelmä, joka on lähtöisin länsimaisen koululääketieteen ulkopuolelta. Vuodesta 1996 lähtien menetelmää on saanut käyttää koulutuksen saaneet perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeutit.

Acus ja pungere tai neulahoito

Sana akupunktio tulee latinankielen sanoista acus (neula) ja pungere (pistää). Vapaasti käännettynä akupunktio tarkoittaa neulahoitoa. Akupunktio on kokonaisvaltainen hoitomuoto, jolla voidaan vaikuttaa sekä fyysisiin että psyykkisiin vaivoihin. Sitä käytetään terveyden edistämiseen, sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä kärsimyksen lievittämiseen. Hoito on aina yksilöllistä. Pyrkimyksenä on hoitaa ongelman syytä kehon energioita kokonaisvaltaisesti tasapainottaen, eikä pelkästään oirehoitona paikallisia pisteitä käyttäen.

Akupunktiopisteet sijaitsevat pitkin meridiaaneja, jotka ovat johdinratoja qille, elämänenergialle

Qitä on joka puolella kehoa, mutta keskitetysti meridiaaneissa, jotka ovat yhteydessä kehon sisäelimiin. Akupunktiopisteissä energia tavoittaa kehonpinnan ja on helpommin käytettävissä hoidossa. Tähän päivään asti on havaittu noin 2000 akupunktiopistettä, joista 361 melko tavallisesti käytettyjä hoidoissa. Jokaisella akupunktiopisteellä on oma tarkka sijainti ja tietyt toiminnot. Meridiaanit ovat kuin jokia, jotka virtaavat kehon läpi samalla raviten kudoksia. Ne yhdistävät kehon orgaaniseksi kokonaisuudeksi, kuljettavat verta ja qitä sekä sääntelevät yiniä ja yangia eli energioita, jotka täydentävät toisiaan ja pitävät kehontoiminnot tasapainossa.

Akupunktiohoidon tarkoitus

Akupunktiohoidon tarkoitus on vaikuttaa kehon energiavirtaukseen, aukaista energiatukoksia ja johdattaa joidenkin kohtien liian suuria energiamääriä niihin kohtiin, joissa on liian vähän energiaa. Akupunktio vaikuttaa myös moneen muuhun prosessiin kehossa, kuten esimerkiksi hermosto- ja hormonijärjestelmään, imuneste- ja verivirtaukseen, sisäelimiin ja immuunijärjestelmään. Hoito vapauttaa muun muassa endorfiini hormoneja, jotka yhdistetään kivunlievitykseen ja hyvinvointiin. Akupunktiohoidolla on selvä rauhoittava vaikutus.

Esimerkkejä Maailmanterveysjärjestön (WHO) laatimasta listasta sairauksista ja vaivoista, joita voidaan akupunktiolla asianmukaisesti hoitaa: 

  • Päänsärky, migreeni ja huimaus
  • Ihottuma, akne ja psoriasis
  • Korkea tai matala verenpaine
  • Uniongelmat ja väsymys
  • Muistiongelmat
  • Ylipaino ja ödeema (turvotus)
  • Kivut ja jännitykset, kuten esimerkiksi selkäkivut, iskias, hammassärky, polvikipu, niska- ja hartiasäryt
  • Tenniskyynärpää
  • Nyrjähdykset
  • Gynekologiset vaivat, kuten esimerkiksi kuukautishäiriöt ja vaihdevuosiongelmat
  • Raskauspahoinvointi
  • Lapsettomuus
  • Virtsatietulehdukset ja virtsatievaivat
  • Reuma ja tulehdukset, kuten esimerkiksi niveltulehdukset
  • Hemiplegia (toispuolihalvaus)
  • Trigeminushermon särky, kasvohalvaus
  • Aivohalvaus ja aivovammat
  • Alkoholi-, tupakka- ja huumeriippuvuus
  • Allergiat ja astma
  • Urheiluvammat
  • Vilustuminen, poskiontelontulehdus ja influenssa
  • Immuunijärjestelmän häiriö
  • Hormonaaliset epätasapainot
  • Ruuansulatushäiriöt, ruokahaluttomuus, mahakatarri, suolistovaivat ja ummetus
  • Pahoinvointi ja oksentelu
  • Munuais- ja sappikivet
  • Ahdistus, masennus ja stressi

Oireiden ja merkkien määrittely

Potilas keskustelee yhdessä akupunktioterapeuttinsa kanssa vaivoistaan ja elämäntavoistaan perustuen perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen ja länsimaiseen diagnoosiin. Pulssinlaatujen tunnustelu ja kielen tarkastus sekä potilaan kertomus itsestään, terveydentilastaan ja elämäntavastaan, ovat jokaisessa potilaskohtaamisessa tärkeitä akupunktioterapeutille hänen tehdessään oikeata diagnoosia perustuen kiinalaisen lääketieteen diagnoosin menetelmiin ja teorioihin, sopivan hoidon valinnalle ja kehon hormoni-, veri-, ja energiavirran uudelleen tasapainottamiselle. Akupunktioterapeutti ja potilas hakevat yhdessä sairauden syyn/juuren potilaan elämäntavasta. Potilaan tekemät elämänmuutokset voivat tukea paranemisprosessia. Jokaista potilasta hoidetaan yksilöllisesti omasta tilanteesta katsottuna. Hoidot suunnitellaan tilanteen laadun ja laajuuden, keston sekä potilaan muun terveydentilan ja elämäntavan mukaan.

Hoito

Akupunktiohoidossa pistetään hyvin ohuita, ruostumattomasta teräksestä valmistettuja, steriilejä kertakäyttöisiä neuloja ihon lävitse yksilöllisesti valittuihin akupunktiopisteisiin keholla. Neulanpisto tuntuu sääskenpistolta. Neulan osuessa oikein akupunktiopisteessä syntyy de qi -tunne. De qi tarkoittaa suurin piirtein qin (elämänenergian) saavuttamista. Usein de qi kuvataan puutumisen, painon, lämmön pistelyn tai vedon tunteena hoidettavaa meridiaania pitkin tai muussa kehon osassa. Riippuen mihin hoidolla pyritään, vähentämään liiallisuus tilaa tai vahvistamaan heikkoutta, voidaan neulaa stimuloida erilaisilla kierto- ja vertikaalisilla liikkeillä. Joskus neula voidaan poistaa heti, kun de qi on saavutettu ja joskus neula saa jäädä paikalleen vaikuttamaan 20 - 30 minuutiksi, ja sen aikana hoidettava rentoutuu. Stimuloimalla määrättyjä akupunktiopisteitä ja yhdistelmiä, joilla on tietyt vaikutukset vaikutetaan eri elimiin ja kehon toimintoihin. Erilaiset häiriötilat säätyvät qin ja verenvirtauksen tasapainottuessa. Akupunktioterapeutti ei näin ollen tavoita potilaan kannalta toivottuja ja hyviä tuloksia mitä tahansa akupisteitä stimuloimalla vaan ainoastaan akupunktioteoriaa ammattimaisesti soveltamalla.

Hoitojen määrä

Hoitojen määrä riippuu potilaan henkilökohtaisesta tilasta ja synnynnäisistä ominaisuuksista. Hyvin yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että lievien vaivojen hoitamiseen tarvitaan viisi hoitokertaa. Vaikeampiin tiloihin ja kroonisiin vaivoihin tarvitaan 10 - 15 hoitokertaa tai enemmän. Kroonisissa sairauksissa voidaan hoitosarjan jälkeen jatkaa tukihoidoilla kerran kuukaudessa, kolmen kuukauden välein, puolivuosittain tai kerran vuodessa.

Akupunktio on turvallinen hoito ja kustannustehokas menetelmä

Akupunktio on hyvin turvallinen hoitomenetelmä monivuotisen koulutuksen saaneen akupunktioterapeutin sen tehdessä. Akupunktiohoidossa kehoa ei altisteta minkäänlaisille kemiallisille aineille. Koska akupunktio stimuloi kehon omaa vastustuskykyä, tasapainoa ja paranemisprosessia, ovat akupunktiohoidon jälkeiset sivuvaikutukset hyvin pieniä. Joskus potilas voi tuntea nopeasti ylimenevän huonontumisen tilassaan, joka on merkki siitä, että potilas on reagoinut positiivisella tavalla saamaansa hoitoon. Muita odotettuja reaktioita ovat väsymys ja vilunväristys sekä joskus pienet mustelmat niissä kohdin, missä neulat ovat olleet. Akupunktiohoito on kustannustehokas menetelmä suhteessa panostuksiin ja tuloksiin.

Länsimainen akupunktio

Länsimainen akupunktio, jota ei tule sekoittaa perinteiseen kiinalaiseen akupunktiohoitoon, on hyvin yksinkertainen akupunktiomuoto, jossa samaa oiretta potevat potilaat saavat standardoidun hoidon.  Akupunktiohoito suoritetaan länsimaisen diagnoosin mukaan, jolloin hoitotekniikoita käytetään määrällisesti vähemmin. Useimmiten lääkärit/fysioterapeutit/kätilöt käyttävät länsimaista akupunktiota kivunlievitykseen.

Powered by Aava 3